Kokoomuksen ja KD:n valtuustoaloite: Ladut ja jäät kuntoon kuntalaisia varten18.01.2021
Loimaan seudulle on vihdoin saatu talvi, ja ihmiset ovat innokkaina rientäneet lumen ja pakkasen mahdollistaman ulkoliikunnan pariin. Loimaan kaupungilla on useita toimivia ulkoliikuntapaikkoja, mutta niiden ylläpito on herättänyt paljon kysymyksiä kuntalaisten keskuudessa. Allekirjoittaneet Kokoomuksen ja kristillisdemokraattien valtuustoryhmän jäsenet toivovat, että asukkaat pääsevät mahdollisimman paljon nauttimaan näin korona-aikanakin oleellisen tärkeästä ulkoliikunnasta ja esittää siksi seuraavan, kolmiosaisen aloitteen: 1. Loimaan kaupunki parantaa ajantasaista tiedotusta latujen ja luistelukenttien tilanteesta, jotta kuntalaiset tietävät, missä hiihtäminen ja luisteleminen kulloinkin on mahdollista. 2. Jatkossa Loimaan kaupunki tekee hyvissä ajoin ennen talviliikuntakautta suunnitelman, josta selviää henkilöstön valmisteluvastuut ja se, missä järjestyksessä ja laajuudessa hiihto- ja jääliikuntapaikat kunakin vuonna pyritään - olosuhteiden niin salliessa - kunnostamaan käyttökuntoon. 3. Loimaan kaupunki selvittää, miten hallintokuntien välistä yhteistyötä voisi parantaa ulkoliikuntapaikkojen ylläpidossa. Selvityksestä tulisi käydä ilmi, riittävätkö kaupungin omat resurssit ulkoliikuntapaikkojen asianmukaiseen hoitamiseen, vai tarvitaanko ulkopuolisia urakoitsijoita ja toimijoita. Lisäksi selvitetään, onko urheiluseurojen ja muiden yhdistysten mahdollista olla kaupungille entistä läheisempiä yhteistyökumppaneita ulkoliikuntapaikkojen hoidossa. Tässä yhteydessä Kokoomuksen ja kristillisdemokraattien valtuustoryhmän jäsenet haluavat kiittää kaikkia niitä arvokasta työtä tekeviä ihmisiä ja tahoja, jotka eri puolilla Loimaalla talkoilla hoitavat latuja, luistelukenttiä ja pulkkamäkiä. Loimaalla 18.1.2021 |
13.03.2025 | Kunta- ja aluevaalien päivät |
13.03.2025 | Vaalinumerot arvottu - numeroni 78 ja 2298 |
12.03.2025 | Mielipide: Työvoimapalvelut onnistuvat yhteistyöllä |
19.11.2022 | Mielipide: Lapsityössä rakennetaan huomista |
07.11.2022 | Ajatuksiani Loimaan seurakunnasta |
10.06.2021 | Kirjoitukseni Loimaan Lehdessä: Kerrotaan Loimaasta hyvää |
09.06.2021 | Kirjoitukseni vaalilehdessä: Etätyö mahdollisuutena |
11.05.2021 | Kolumni: Kohti aktiivisempaa asukasvaikuttamista |
26.04.2021 | Kokoomuksen ja KD:n valtuustoaloite: Ostolaskut julkisiksi |
18.01.2021 | Kokoomuksen ja KD:n valtuustoaloite: Ladut ja jäät kuntoon kuntalaisia varten |
Siirry arkistoon » |