Tarja Mäki-Punto-Ristanen 

Synnyin marraskuussa 1972 Ypäjällä Jorman ja Riitan esikoiseksi. Muutimme Loimaan Kauhanojalle Mäki-Punton sukutilalle ollessani 2-vuotias. Ylioppilaaksi kirjoitettuani lähdin Jyväskylään opiskelemaan kasvatustiedettä. Välillä asuin valtakunnallisten järjestötehtävien takia Helsingissä. Kesällä 2008 palasin Jyväskylästä Loimaalle, mukana mieheni Kari. Poikamme Antti Aarre syntyi elokuussa 2009. 

Koulutus

Oikeustradenomi Satakunnan ammattikorkeakoulussa 2020
Opinnot Jyväskylän ja Helsingin yliopistossa, pääaineena kasvatustiede, sivuaineina aikuiskasvatustiede, psykologia ja liikunnan hallinto
Opiskelu kansainvälisessä kielikoulussa Bournemouthissa (UK) 1998
Liikuntahallintotutkinto (LHT) Suomen Urheiluopisto 1998
Urheilun naisjohtajien mentor-ohjelma 1996
Ylioppilas Loimaan lukiosta 1992

Työkokemus

Edunvalvontasihteeri Varsinais-Suomen edunvalvontatoimistossa 2018-; Järjestösihteeri Kokoomuksen Naisten Liitto ry:ssä, vastuualueina Pirkanmaan ja Hämeen piirit 2009-2016; Hurrikaani-Loimaa ry:n toiminnanjohtaja 2007–2009; kansanedustajan avustaja eduskunnassa 2006–2007; Kokoomuksen Naisten Liiton järjestösihteeri Keski-Suomessa 2002–2008 (osa-aikatyö); taloushallinnon tehtäviä useissa yrityksissä, työkokemusta myös opiskelija- ja urheilujärjestöistä sekä Loimaan aluesairaalasta    


Nykyiset luottamustehtävät

Loimaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 2015-
Loimaan kaupunginvaltuutettu 2013-
Loimaan ystävyyskuntatoimikunnan puheenjohtaja

Loimaan seurakunnan kirkkovaltuutettu 2011-
Kirkkoneuvoston jäsen 2011-
Maatalousmuseo Sarka, valtuuskunnan jäsen 2014-; hallintoneuvoston varapuheenjohtaja 2017-
Loimaan Seudun Osuuspankki, edustajiston jäsen 2014-; nimitysvaliokunnan jäsen 2017-
Suomen Urheiluliitto, eettisen toimikunnan jäsen 2014-
Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu LiikU hallituksen jäsen 2014-; varapuheenjohtaja 2017-
Loimaan Jankko ry:n johtokunnan jäsen


Aiempia kunnallisia luottamustehtäviä

Kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja 2013-2014, kaupunginhallituksen edustaja vapaa-aikalautakunnassa 2013-2014 
Loimaan ympäristölautakunnan varajäsen 2011-2012
Jyväskylän liikuntalautakunnan jäsen 2001-2008
Jyväskylän Kokoomuksen valtuustoryhmän sihteeri 2006-2007
Laajavuori Oy:n hallituksen jäsen 2003-2004
Vaalilautakunnan jäsen useissa vaaleissa sekä Helsingissä että Jyväskylässä
Varsinais-Suomen maakuntavaltuutettu 2017-2021
Varsinais-Suomen maakuntahallitukselle varajäsen 2017-2021


Aiempia luottamustehtäviä valtakunnallisissa järjestöissä (keskeisimmät)

SVUL:n puheenjohtaja 2017-2018

Stadion-säätiön neuvottelukunnan jäsen 2018

Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry:n hallitus 1997–2004, varapuheenjohtaja 1997-2003
Henkilöstövaliokunnan puheenjohtaja 2004
Tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja 2002
Ehdollepanotoimikunnan puheenjohtaja 2001
Työllisyysryhmän varapuheenjohtaja 1997-2000
Tietohallintoryhmän jäsen 2000-2001

Suomen Lentopalloliitto ry:n hallituksen jäsen 1999-2006
Harraste- ja terveysliikuntaryhmän puheenjohtaja 2004-2006
Beach volley –ryhmän puheenjohtaja 2000-2003
Naisten lentopallomaajoukkueen joukkueenjohtaja 1998-2000

Aerobickin MM-kisojen järjestelytoimikunnan jäsen 1998-1999

Opiskelijoiden Liikuntaliitto OLL ry:n päätoiminen puheenjohtaja 1996-1997
Hallituksen jäsen 1995

Koululais- ja opiskelijaliikunnan toimialan puheenjohtaja 1997-1999

Läänin ja maakunnan tasolla

Länsi-Suomen lääni, Keski-Suomen liikuntaneuvoston jäsen 2001-2009
Keski-Suomen Liikunta ry:n varapuheenjohtaja 2000-2005
Keski-Suomen Liikunta ry:n ehdollepanotoimikunnan puheenjohtaja 2005

Muuta mainittavaa

Veikkaus Oy:n eettisen neuvoston jäsen 2003
Suomen Salibandyliitto ry:n asettaman selvitysryhmän puheenjohtaja 2001
Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) edustajiston jäsen 1993-1996
Hallituksen varapuheenjohtaja 1995
Hallituksen jäsen 1993-1994
Liikuntavaliokunnan puheenjohtaja 1993-1994

Loimaan Savisten Tuki ry:n puheenjohtaja 2018-2019


Ansiomerkit ja tunnustukset

Liikunnan ansioristi 2015
Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n kultainen ansiomerkki 2013
Suomen Lentopalloliiton pronssinen ansiomerkki 2005
Opiskelijoiden Liikuntaliiton kultainen ansiomerkki 2004
Keski-Suomen Liikunnan kultainen ansiomerkki
Kokoomuksen Naisten Liiton valkoinen ansiomerkki 2014

Kokoomuksen Kultainen leijona 2020

Harrastukset

Urheilukisojen ja tapahtumien juontaminen, liikunta ja urheilu monessa muodossa