Loimaan Lehden kolumni: Kylä täynnä kasvattajia (julkaistu 13.4.2013)

Kotikylälläni Kauhanojalla on pari vuotta kokoontunut kyläkerho. Kerhon periaate on yksinkertainen. Äiti lapsineen kutsuu muut äidit ja lapset tiistaiaamuna kylään ja keittää kahvit. Isätkin saavat totta kai tulla. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, jotka tuntevat kuuluvansa Kauhanojan koulupiiriin.

Kahvinjuonnin lomassa parannetaan omat ja kylän asiat. Lapset nauttivat, kun saavat leikkiä. Toisinaan ollaan ulkona, pääosin sisällä. Kauhanojan kerho kokoontuu kerran kuussa. Idea on peräisin Karhula-Piltolasta. Heillä tahti on tosin tiiviimpi, kun kerhoja on kuukaudessa jopa neljä.

UUDEMPI harrastus Kauhanojalla on pelikerho. Kyläyhdistys on vuokrannut koulun liikuntasalin torstai-iltaisin tunniksi isille ja lapsille. Ohjaajaa ei ole, vaan isät yhdessä miettivät, mitä kulloinkin tehdään. Joka kerta otetaan esiin patjat, renkaat, maalit ja pallot. Ja niistä sitä jo syntyykin liikettä ja naurua. Ei siinä sen kummempaa tarvita.

Meidän kolmevuotiaalle pelikerhosta onkin tullut viikon kohokohta, johon lähdetään ja josta palataan hyppelehtien ja hymyilevin kasvoin.

Aivan oma lukunsa kohtaamispaikkana on tietysti Kauhanojan koulu, joka sykkii keskellä kylää. Koulupäivän jälkeen siellä kokoontuu muun muassa seurakunnan päiväkerho. Kerhon takia itsekin vierailen koululla viikoittain joko viemässä tai hakemassa lastani. Samalla tulee tutustuttua opettajiin, oppilaisiin, ohjaajiin ja muihin kerholaisiin.

Kerhot ovat harrastuksia, jossa kylän lapsiperheet oppivat tuntemaan toinen toisiaan jo lasten ollessa pieniä. Olen viehtynyt ajatukseen, että koko kylä on täynnä kasvattajia.

Oman lapsemme kasvatusvastuu on toki meillä vanhemmilla. Mutta kasvatukseen osallistuvat myös sukulaiset, ystävät ja naapurit. Koko kylä. Tuntuu hyvältä, että oppii pienestä pitäen tuntemaan oman lapsen kavereita ja vanhempia. Kuin myös se, että he oppivat tuntemaan poikamme. Jos jotain huolestuttavaa joskus jonkun lapsen osalta huomaan, haluan uskaltaa sanoa. Samoin toivon meille sanottavan. Suojelusta ja huolenpitoa ei voi lapsella olla liikaa.

Vaikka nyt kirjoitan omasta kotikylästäni, en tietenkään väheksy mitään asumispaikkaa. Samaa yhteisöllisyyttä on aivan varmasti rakentunut myös taajamiin, asuintoalueille ja ihan keskelle kaupunkia.

SEN LISÄKSI, että tarvitaan paikkoja oppia tuntemaan toinen toisiaan, tarvitaan myös asenne välittää. Sellainen asenne, että naapurin asiat ovat sen verran omia, että auttaa voi ja pitää, jos apua tarvitaan. Tarvitaan asenne, että kylällä on lupa kasvattaa myös minun lastani.

Tarja Mäki-Punto-Ristanen

Loimaan kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja (kok.)