Mielipide: Työvoimapalvelut onnistuvat yhteistyöllä

12.03.2025

Vuoden alussa 1.1.2025 tapahtui iso uudistus, kun työ- ja elinkeinopalvelut (TE-palvelut) siirtyivät valtiolta kunnille, tiiviiksi osaksi lakisääteisiä peruspalveluita. Samalla TE-toimistot lakkautettiin. Kunnille siirtyi noin 4400 työntekijää ja muodostettiin 45 työllisyysaluetta.

Loimaa, Aura, Oripää ja Pöytyä kuuluvat Turun työllisyysalueeseen. Valmistelun aikana Loimaalla tunnusteltiin yhteistyötä myös Salon suuntaan, mutta Turku oli luontevin ja yhteistyöhön halukkain. Vaikka Turku hallinnoi, palveluiden tuottamisen vastuu on Loimaan kaupungilla. Palvelupisteet ovat lähellä kuntalaisia, ja juuri läheisyys on yksi TE-uudistuksen ydinajatuksista. Kunta myös tuntee paikallisen elinkeinoelämän kaukaista valtiota paremmin.   

Jotta työllistyminen ja työllistäminen onnistuisi, on havaittava tarpeet. Työtä hakevan on tunnistettava, kaipaako mieleisen tai tarjolla olevan työn saanti lisäosaamista. Työtä tarjoavan on tiedettävä, onko alalla riittävästi sopivia työnhakijoita ja jos ei ole, miten niitä saadaan lisää. Yhteistyö oppilaitosten kanssa onkin keskeistä, jotta työnhakijoiden ja -tarjoajien tarpeet saadaan kohtaamaan. Nyt uudistuksen jälkeen työvoimapalveluilla ja koulutuksella on yhteinen nimittäjä, kunta. Se helpottaa yhteistyötä.  

Kolmas, ehkä tärkein uudistuksen tavoite on ketteryys. Tarvitaan lisää reagointikykyä, lisää ketteryyttä! Tarvitaan aiempaa nopeampaa valmiutta vastata esiinnousseeseen osaamistarpeeseen. Tämä vaatii paitsi hyvät yhteydet koulutussektoriin myös kunnilta ja yrityksiltä yhä tiiviimpää vuorovaikutusta. Ei voida tarjota, jos ei tiedetä mitä tarvitaan. Kun tiedetään, on toimeen tartuttava ripeästi kysyntään vastaten.

Ylipäätään uuden työvoimapalvelun pitää olla työnhakijoiden lisäksi myös työn tarjoajien areena. Oma tuntumani on, että tässä on paljon korjaamisen varaa. Luottamuksen syntyminen työnantajien suuntaan vaatii rakentamista. Yrityksien tarpeita ei voi pitää työvoimapalveluiden ulkokehällä, vaan ihan ytimessä. Se palvelee totta kai myös työtä etsiviä. Hyvällä yhteistyöllä kaikki voittavat.

Uusi työnjako on vasta tehty. Uskon kuitenkin, että nyt on otettu tärkeä harppaus kohti tehtävässään onnistuvia, elinvoimaa lisääviä, aidosti vaikuttavia ja työllisyyttä lisääviä työllisyyspalveluita. 

Tarja Mäki-Punto-Ristanen
Loimaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja Turun työllisyysaluelautakunnan jäsen (kok.)

Kirjoitus on julkaistu Loimaan Lehden kirjoittajavieras -palstalla. 

13.03.2025Kunta- ja aluevaalien päivät
13.03.2025Vaalinumerot arvottu - numeroni 78 ja 2298
12.03.2025Mielipide: Työvoimapalvelut onnistuvat yhteistyöllä
19.11.2022Mielipide: Lapsityössä rakennetaan huomista
07.11.2022Ajatuksiani Loimaan seurakunnasta
10.06.2021Kirjoitukseni Loimaan Lehdessä: Kerrotaan Loimaasta hyvää
09.06.2021Kirjoitukseni vaalilehdessä: Etätyö mahdollisuutena
11.05.2021Kolumni: Kohti aktiivisempaa asukasvaikuttamista
26.04.2021Kokoomuksen ja KD:n valtuustoaloite: Ostolaskut julkisiksi
18.01.2021Kokoomuksen ja KD:n valtuustoaloite: Ladut ja jäät kuntoon kuntalaisia varten

Siirry arkistoon »